Ex-puheenjohtajat kertovat

Kuvassa ex-puheenjohtajat vas. Kari Kuparinen, Henrik Bos, Antero Siivola, Olavi Järvenpää, Esa Lahtinen ja Markku Uusitalo.

Viheraluerakentajat ry:n (uusi nimi Viher- ja ympäristörakentajat ry hyväksyttiin vuonna 2014) puheenjohtajat kertoivat yhdistyksen laivaristeilyllä 26.3.2014 muistumia omalta puheenjohtajakaudeltaan. Tilaisuuden juonsi toiminnanjohtaja Seppo Närhi. Tähän on poimittu muutamia asioita kunkin puheenjohtajan puheenvuoroista.

Antero Siivola, puheenjohtaja 1977-1983

  • Yhdistyksessä toimiminen on aina ollut tiimityötä. Tämä on edelleen tärkeää. Yksi ihminen ei voi tehdä kaikkea. Tätä työtä tehdään suurella sydämellä.
  • Viherrakentamista alettiin  tehdä tunnetuksi yhdistyksen perustamisen jälkeen. Mentiin mm radioon 1970-luvulla.
  • Puutarhasuunnittelijoita kutsuttiin Kalastajatorpalle ja pidettiin hauska ilta. Seuraavana aamuna mietittiin, miten lasku maksetaan!
  • Totesimme, että olemme yhdistyksenä aivan väärässä yhteydessä. Puutarhaliitossa puhuttiin enemmän maatalousasioista kuin viherrakentamisesta. Meitä ei oikein ymmärretty. Rakentamisalaan yritettiin luoda suhteita.
  • Kehitimme uusia asioita, muun muassa ajatuksen Viherpäivistä sekä omasta ammattilehdestä, jota sitten julkaisimme monta vuotta (Piha ja puisto, joka yhdistyi Viherympäristö-lehteen 1992).

Kari Kuparinen, puheenjohtaja 1991-1993

  • Lainopillista neuvontaa kehitettiin, jotta jäsenyritykset osaisivat tulkita sopimuksia. Tärkeimpinä niistä urakkasopimukset.
  • Ensimmäiset yhteistyösopimukset yritysten kanssa tehtiin.
  • Yhdistys sai muun muassa kasvualustasta jäsenten ostojen perusteella kuutiorahaa.

Markku Uusitalo, puheenjohtaja 1994-1999

  • Vanhat herrasmiehet yhdistyksessä olivat isällisesti ohjaajina, kutsuivat mukaan.
  • Yhdistyksessä oli hyvä henki, siihen aikaan tunnettiin henkilökohtaisesti kaikki jäsenet.
  • Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että vihreä on vahvuutemme.
  • Yhteistyökumppanuutta vahvistettiin yhteistyöyritysten kanssa.
  • Yhdistyksen talous alkoi kehittyä, alettiin järjestää laivaristeilyjä.

Olavi Järvenpää, puheenjohtaja 2000-2004

  • Tulin yhdistyksen puheenjohtajaksi vähän sattumalta ja tietämättä, miten yhdistystä viedä eteenpäin.
  • Itse aluksi laadin kokousasiat yhdessä sihteeri Jouko Aksolan kanssa, mutta pian sain suostuteltua sihteeriksi Almin Eskon, jonka kanssa yhdistystä alettiin kehittää.
  • Viherpäivillä rekrytoimme yökerhossa toiminnanjohtajaksi Seppo Närhin.
  • Uusia yhteistyökumppaneita saatiin mukaan, talous vahvistui.
  • Tärkeää oli hyvähenkinen ja toimiva hallitus vahvistettuna toiminnanjohtajalla. osallistuvat ja aktiiviset jäsenet.
  • Ala on kehittynyt ja monipuolistunut ja olemme osa infrarakentamista.

Esa Lahtinen, puheenjohtaja 2005-2007

  • Yhdistyksen jäsenmaksupohjaa laajennettiin, koska haluttiin turvata yhdistyksen talous myös mahdollisina vaikeina taloudellisina hetkinä. Näin turvataan, että voidaan maksaa toimihenkilön palkka. Luotiin liikevaihtoon perustuva jäsenmaksu.
  • Muutettiin sääntöjä niin, että yhteistyökumppaneista tuli yhteisöjäseniä.
  • Oli hyvä aika lähteä puheenjohtajaksi Ollin jälkeen.
  • Toiminnassa johtolankana oli tuottaa jäseniä hyödyntäviä asioita.
  • Esillä olivat mm viheralan tulevaisuus ja Vylliin liittyneet talousvaikeudet. Myös neuvoteltiin yhteistyöstä Infra ry:n kanssa.
  • Miten jatkossa voidaan saada vaikutusvaltaisia ystäviä alan puolestapuhujiksi?

Henrik Bos, puheenjohtaja 2008-2011

  • Suuresti kunnioitan sitä, että saan olla tässä eturivissä edellisten puheenjohtajien kanssa.
  • Edeltäjäni Esa toi yhdistyksen toimintaan tavoitteellisuutta ja rauhallisuutta.
  • Yhdistyksen toiminta laajeni ja uusia jäseniä sekä yhteisöjäseniä tuli paljon.
  • Viherala on maailmanlaajuisesti vähän koulutettujen henkilöiden ala ja se on aliarvostettu. Suomi eroaa monista maista siinä, että viheralalla meillä on paljon naisia.
  • Koulutuksella on iso rooli jatkossakin.
  • Itse sain paljon toimimisesta kilpailutoiminnassa, kotimaassa ja ulkomailla. Siinä on tavoitteena tuoda viherrakentamista ammattina esille.

Puheenjohtajien puheenvuoroissa nousi monia henkilöitä, jotka ovat vaikuttaneet yhdistyksessä. Muun muassa Raimo Pitkäniitty, Kalevi Kitiniemi, Aimo Tiainen, Antti Ollikainen, Esko Alm, Jouko Aksola. Moniin henkilöihin liittyy hauskoja tarinoita, joista voisi kirjoittaa oman lukunsa yhdistyksen tulevaan historiikkiin. Monet tarinoista liittyvät ulkomaan opintomatkoihin, joita yhdistys on järjestänyt alkuvuosista lähtien.

Yhdistyksen puheenjohtajat

  • Raimo Pitkäniitty 1969-1976
  • Antero Siivola 1977-1983
  • Antti Ollikainen 1984-1987
  • Kalevi Kitiniemi 1988-1990
  • Kari Kuparinen 1991-1993
  • Markku Uusitalo 1994-1999
  • Olavi Järvenpää 2000-2004
  • Esa Lahtinen 2005-2007
  • Henrik Bos 2008-2011
  • Anssi Koskela 2012-2014

Nykyinen puheenjohtaja

  • Mikko Jaakkola 2015-